sunnuntai 7. heinäkuuta 2024

Kuhmoinen

Perjantaiaamuna Kuhmoisissa stalkattiin taas Puumalan satamaa.

Perjantai-ilta oli todella kaunis.

Jalkapallomatsien välissä käytiin kannella kuuntelemassa Kormusta.


Semmoinen kukkaisretki tänä vuonna. Nyt on lähdettävä töihin ja loppukesän retkistä ei tehdä päivityksiä.


 

perjantai 5. heinäkuuta 2024

Vaheri

Jyväskylästä ajeltiinkin sitten yhtä soittoa aina Vaheriin asti. Aurinkokin ehti laskea matkan varrella.

Isoja laivoja ei liikenteessä juuri nähty tällä retkellä. Vaheriin ilmaantui iloksemme Iitinkoski.
Pian Vaherista lähdettyämme pääsimme katselemaan horisonttia.


 

torstai 4. heinäkuuta 2024

Jyväskylä

Keskiviikkoiltakin oli oikein komea, kun matka jatkui kohti Jyväskylää.


Sateenpallo :-)
Jyväskylässä oli useita veneitä vierailemassa.
Mestarien puistosta löytyi Kalle Rovanperälle istutettu kirjovaahtera. 
Aamulla (melko varhain) tallusteltiin katsomaan autoa. Kuvassa väri on parempi kuin livenä ja toisaalta livenä auto näyttää muuten paremmalta kuin kuvassa.


Laivat seilasivat entiseen malliin. Rhealla olisi ollut Maustetyttöjen keikat, mutta olivat loppuunmyytyjä.

Välillä kyylättiin tapahtumia Puumalan satamassa. Mutta eihän se Wenno vielä tänään mihinkään lähtenyt.

Aina jotain uutta. Kapteeni halusi tutustua Fizza -pizza-automaattiin. Video on perin lyhyt, kun joku vähän sähläsi kameran kanssa.



Vallan hyvännäköinen ja -makuinen pizza sieltä automaatista iloksemme ilmaantui.
Lutakonrannassa on kaikenlaisia tapahtumia. Joku porukka kokoontui Alvar Aallon veneen eteen tanssimaan lattareita.




 

keskiviikko 3. heinäkuuta 2024

Kuusa

Toinen päivä matkattiin Suolahdesta Kuusaan.

Hieno ilta ja jälleen yksi keskisuomalainen silta (Kapeenkosken yli).  Samanlaisia on toki Savonkin puolella.


 

Parkkeerattiin Kuusan Koskikahvilan laituriin ensimmäistä kertaa. Hyvä tuuleton keli ja tyhjä laiturinreuna, niin hyvin onnistuu.




Maiseman sulun ylittävältä sillalta yöllä.
Keskiviikkona sitten tutustuttiin vähän tarkemmin ympäristöön.

Ihan uusi paikka katsella Kuusan sulun täyttymistä.
Kuva vielä vähän lähempää. 

Kuusan sulun alaveden puolella on kohta, jossa saa ajaa kovaa, että pysyy "tiellä". Videolla näkyy miten vapaan kosken virta painuu kohti laituria.

Käytiin Kuusan siltojen alla.

Ja katselemassa miten vapaa koski kuohuu:


Kuvassa vielä vapaata koskea ja Aliisa häämöttää tuolla takana parkissa. 
Kävimme Varjolan tilalla Sylvin bistrossa kuhaburgerilla ja sitten päiväunien jälkeen jatkettiin matkaa.



tiistai 2. heinäkuuta 2024

Suolahti

Suolahden Makkaralahden päästä otettu kuva. Vasemmalla vierassatama.

Satamaan johtavan tien varrelta oli kaadettu puita. Kannon oli vallannut kortteet.
Kävimme tutustumassa Suolahdessa Väksy museoon. Säynätkivi pitää yrittää joskus löytää, ei tänä vuonna kuitenkaan.
Käytiin heittelemässä Suolahden frisbeegolfrata läpi. Mukavasti oli mustikoita välipalaksi.
Tulokset ei taaskaan päätä huimanneet, mutta osasinpa heittää lätyn kuusenoksalle.
Heittelyn jälkeen istuttiin ravintola Majakassa odottelemassa pizzoja, kun sateenkaari ilmiintyi. 
Majakassa on italialainenn kokki ja sen kyllä huomasi. Olipa ihan tolkuttoman hyvät pitsat: ylempi on nimeltään Keitele alempi on Toimi.








 

lauantai 29. kesäkuuta 2024

Viitasaari

Torstai-iltana parkkeerattiin Viitasaarelle ja perjantaina tehtiin sitten jako kahteen. Hellun mejä-koe oli Hailuodossa ja sinne päästiin Tyynen ja apuvoimien kanssa.

Kuvassa rauhaisa Viitasaari lauantai-iltana, ihan jopa kaverikin parkkiin saatu.

Perjantai-iltana myös Hailuodossa oli peilityyntä. 


Hieno ilta lauantaina. 

Samaan aikaan Hailuodossa oli vähän riehakkaampaa, kuten videolla näkyy.


Jykä löysi Porthanin patsaan juurelta bookcrossing kirjan. Ei kuitenkaan ottanut mukaansa. Mielenkiintoisia harrastuksia ihmisillä, jotenkin ei kuitenkaan tunnu ihan meidän jutulta.
Maanantaina käytiin kaupassa. 

Matka kohti etelää alkoi rankkasateessa. Kirkko on tuolla sateen takana.
Matkalla oli alkuun sateen lisäksi myös sumuista.


Matkalla nautittiin hillopullakahvit.









 

torstai 27. kesäkuuta 2024

Helteinen matka Viitasaarelle


Matka Neiturista Viitasaarelle oli pitkä ja helteinen. Koirat ottivat aurinkoa siitä huolimatta.


 

Matkan varrella piti väistellä keskellä selkää kasvavaa kaislikkoa.