Viukarissa nousi aamuyöllä melkoinen tuuli ja piti tehdä vähän yövoimistelua, ettei keilattu naapuria. Mukavan viileää oli ilma, kun oli pilvistä ja tuulista! Matka jatkui Laukaaseen, josta perinteiseen tyyliin käytiin ostamassa mansikoita, tällä kertaa niitä ei saanu vielä viittä kiloa, mutta vähän makusteltavaksi kuitenkin.
Laukaasta lähdettiin jatkamaan aamusta (no ainaskin melkein heti klo 10) kohti Vaajakoskea. Matkalla pysähdyttiin Kapeenkoskelle uimaan.
Lentonäytös saatiin ihan kaupan päälle.
Kuhankoskea lähestyttäessä näytti vahvasti siltä, että vesitie on poikki. Sulussa laskeudutaan niin, että myös taaemmasta sillasta pääsee hyvin alitse.
Kuhankosken voimalatyömaa. On siellä jotain tapahtunut
viime näkemältä.