Kanavuoren luontopolusta varoitellaan, että on hankalakulkuinen maasto. Ei turhaan varoitettu, louhikossa ei ollut ihan helppoa kulkea, nousua oli vähintäänkin riittävästi.
Melko näyttävää rinnettä...
Katajat tykkäsi vuoren tasaisemmasta huipusta.
Katajassa oli myös Suomen kansallisperhonen: kangasperhonen.
Vuoren huipulta hieman alaspäin tultaessa ja vuoren juurella oli lehtometsää ja hyttysiä.
Puiden taakse jäi maisemat pääosin, mutta näkee tästä kuitenkin, että korkealla ollaan.
Tarpeeksi pitkälle vaellettuamme löytyi jyrkänne, jonka päältä näkyi koko Vaajakoski.
Jyrkänteen jälkeen lähdettiin vuorelta alas pohjoista reittiä. Köydet oli tarpeen myös alasmennessä.
Köysien kanssa vielä jotenkin selvisi koirien kanssa, mutta sitten oli taas edessä metalliraput. Ylöstullessa selvittiin ilman haavereita metalliritiläportaista, joissa toisessa laidassa pieni vanerinpalanen koirien tassuja ajatellen. Hellu onnistui kyllä kulkemaan niitä pitkin, mutta Tilda ei juurikaan. Alaspäin mentiinkin sitten niin, että Försti meni edeltä alas ja laskin koirat kulkemaan rappujen vierestä.
Mahtavia murikoita!
Louhikkorinteitä.
Matkan jatkuessa tietä pitkin kohti alusta. löytyi pientareelta keltaisia sieniä nimeltään keltapiennarsieni.
Leppävesi ylitettiin radan vierellä kulkevaa kävelytietä pitkin.
Tunneli radan alitse.
Polku radan vierellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti