tiistai 11. kesäkuuta 2024

Äänekoski

Juhannusruusu oli täydessä kukassa, vaan niinpä se oli jo kotonakin, kun lähtöä oltiin tekemässä. No ei ehkä kotona vielä aivan täydessä kukassa, mutta aloittelemassa kuitenkin.

Kauppareissulla tarttui mukaan kaikenlaista. Penkkiurheilijan on syytä varautua em-futikseen, kun em-yleisurheilut alkavat ehtyä.

Suihkulähde oli hieno, vaikkei yö meinannut millään pimentyä, niin että valokin erottuisi.



 

Seuraavana päivänä, siis 11.6. pidettiin fribaripäivä. Tilda ei oikein arvostanut tällaista ulkoilua. En toki ihmettele: hyttysiä ja mäkäräisiä riitti ja välillä satoi vielä vettäkin. 

Eipä tiedetty Äänekoskella tsasounaa olevan. Nyt tiedetään.


"Raskas" liikunta vaatiin kunnon palautusruuan.
Pistetäänpä nyt muistiin, että Pirjon burgerin kerrosaterialla ruokkii vähintään kolme henkeä.
Äänekoskelta lähdettäessä nähtiin ensimmäiset joutsenenpoikaset. Huono kuva, kun kiireessä ei käsiin löytynyt kuin kännykkä ja kohde oli melko kaukana.
Tankattiin ja tyhjennettiin vierassatamassa ja epävakaisen päivän muuttuessa kauniiksi illaksi lähdettiin taas pohjoista kohti.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti