perjantai 29. elokuuta 2014

Iisalmi

Iisalmeen mentäessä on matkassa vielä yksi hidaste eli Peltosalmen silta, jonka alituskorkeus on 0,6 m. Silta tilattiin aukaistavaksi hyvissä ajoin, mutta kuinka ollakaan ei ollut aukaisusta tietoakaan. Osuimme paikalle juuri, kun tielaitoksen miehet mittailivat miten silta kestää.
Hupaisan näköistä, kun sillalla kulki yksi mies kävellen edeltä ja perässä körötteli kaksi kuorma-autoa.
Kun saattue oli ajanut sillan päästä päähän ja takaisin, niin sitten silta aukaistiin. Näytti kiinnostavan tietyömiehiä sillan toiminta. 
Iisalmen satamassa oli perin hiljaista. Vierasvene puolella kävi meidän lisäksemme yksi uistelupaatti. Satama oli kyllä hyvin varusteltu... oikein kaljatehdas ja kaikki. Iisalmessa on muuten aina täysikuu. Yöllä tuo Olvin logo tehtaan katolla on valaistu, siellä se möllöttää kuin kuu.
 Lunebergin puistosta löytyi mm. tämä Olvin synty niminen suihkulähdemonumentti. Hieno on minusta se, monumentti ... ja koko puistokin!
Luuniemessä kävellessämme taisimme jossain vaiheessa eksyä vähän privat alueille siellä tehtaan takana. Aivan ihana kuormuri löydettiin niillä harhateillä ;-)
Iisalmesta bongattiin myös tämmöinen melko lysti kyltti....
Satamassa on maailman pienin ravintola - Kuappi. Menimme kuitenkin vieressä olevaan Olutmestariin, koska meitä oli neljä ja Kuapissa moinen suurseurue joutuisi syömään niin, että kaksi söisi sisällä ja kaksi terassilla... Kylmäkin oli. Syömistalkoisiin osallistui sydänystäväni Seppo Minnansa kanssa.
Aamulla Iisalmen vierasvenelaiturin oli valloittaneet lokit. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti