Pian lenkin jälkeen lähdettiin kohti Punkaharjua. Kuljettiinvähän pienempiä väyliä, josko olisi norpat olleet liikkeellä, mutta eipä nähty. Sen sijaan kallioluotoja erilaisissa muodoissa riitti ihasteltavaksi.
Yhdelle niistä on väylävirasto pistänyt linjamerkin ja lokit perustaneet yhdyskunnan. Ensin näkyi vain tukipylväät ja vartiolokkeja.maanantai 7. heinäkuuta 2025
Kokonsaari
Sunnuntai-iltana saatiin lopulta lähdettyä Sulkavalta Pihlajavedelle ja Kokonsaareen sitten lopulta laskeuduttiin melko komean auringonlaskun aikaan. Tässä kännykällä otetussa kuvassa on sellaiset värit, jotka silmällä näki.Kameran versio samasta maisemasta samaan aikaan.
Kokonsaaren aamulenkillä ihailin metsämansikoita, joita oli tievieret pullollaan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti