sunnuntai 13. heinäkuuta 2025

Pilpasta Varistaipaleelle

Pian Pilpasta lähdön jälkeen oli edessä punainen liikennevalo. Nykäistiin narusta, odoteltiin pitkältä tuntuva aika ja 

sitten syttyi vihreä ja saimme luvan ajaa Vääräkosken avokanavaan.
Ihan kiva, että mutkaiseen kanavaan on liikennevalot. Tuolta voisi tulla vaikka S/S Heinävesi vastaan ja siinä olisi sitten enemmän kuin piukat paikat.





 

Ja pian kanavan jälkeen oli edessä Vihovuonteen sulku. 
Seuraavaksi katseltiin Kermankosken virtausta. Olisi ollut kiva käydä tuota katsomassa myös kävellen, mutta niin kauhean kuuma oli, että ei lähdetty, vaikka matkaa ei tainnut olla kuin kilometrin verran Kermankeitaan laiturista. 
Kermankeidas oli myynyt muikut loppuun, niinpä syötiin sitten lihapullia. Olivat kyllä hyviä!


Kermankosken sulku, valot punaisella.
ja sitten vihreää ja saa mennä. Maantiesiltaa meidän ei tarvinnut nostatella.
Tämmöinen ihmeellinen muodostelma oli Kermankoskella. Ruoppausläjitys?
Sitten ajeltiin Kermassa.
Myös Kermajärvestä löytyy tällaisia kiviaitoja.
Melko komea ilta.
Omituinen puu taivaanrannassa olikin Heinäveden kirkko.
Erikoinen tuo Kermajärvi, kun eteläpää on aakeeta laakeeta ja pohjoispää pullollaan saaria.

Karvion kanavasta ei sitten kuvaa olekaan, läpi on tultu siitäkin. Kanava on rakennettu jo 1896.
Hienoa.
Parkkeerattiin vanhaan Varistaipaleen laituriin, mikä sinällään oli ihan käytettävässä kunnossa. Laiturilla oli käsinpumpattava septi - ei kokeiltu.
Jos oikein ymmärsimme näkemäämme, niin kanavan puolella on nyt kiinnittymislaituri, josta voi piipahtaa kanavamuseoon, jos sattuu olemaan ke-su aikana liikkeellä. Me ei oltu, taisi laskeutuminen mennä maanantain puolelle...
Käytiin illalla katsomassa tätä portaittaista kanavaa, joka toi mieleen Göta-kanalin matkan.













Ei kommentteja:

Lähetä kommentti