Keskiviikkona saatiin Kuopiosta kyytiin vieraita ja niin lähdettiin saikkariajelulle.
Aateltiin, että oltaisiin voitu yöpyä Kuopion toisissa vierassatamissa, mutta Bellanranta näytti ikävältä ja Rauhalahti oli pullollaan ihmisiä eikä laituritkaan oikein ehkä olleet tarpeeksi isoja.
Keilankanavasta mahtui kuin mahtuikin läpi, vaikka hieman epäilytti. Toisaalta kulkee siitä s/s Heinävesikin...Iso-Hakkuun ei päästy, kun vesi oli liian vähissä, niinpä ajeltiin Vehmersalmelle. Vietettiin oikein hauska päivä siellä uiden ja syöden hampurilaisia ja vohveleita (aluksella tehtiin tietty).
Illalla piti tehdä jääkaapinsulatus, kun kaappi oli päättänyt kerryttää pakastelokeron ympäristön täyteen jäätä ja siitä aina seuraa, että kylmää ei tahdo kaapin tasoille riittää. No sulatus kävi kyllä nopsasti, sisälämpötila kun oli yli 30...Kuopiossa iltalenkillä katseltiin talotyömaata. Betonielementit oli murjottu. Jotenkin minusta tuntuisi ikävältä, jos olisin asunnon tuosta talosta varannut.Ikävät fiilikset jatkui kaiken yötä, kun Kuopio Rockia kuuntelemaan tullut kansa ei osannut keskustella keskenään kuin huutamalla vierasvenelaiturissa. Sitä eri venekuntien melskettä riitti sitten ihan aamu viiteen asti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti